Mahdollisuus saada lapsi on tähänastisessa muutaman kuukauden verran alle 34-vuotisessa elämässäni ollut vain kaukainen, epärealistiselta tuntuva ajatus. Vasta tänä vuonna ja erityisesti nyt syksyllä minusta on alkanut tuntua, että haave voisi ihan oikeasti toteutua.
Paitsi sitten ei kuitenkaan. Tavoitteen läheneminen on tuonut ihan uudella tavalla pintaan pelon siitä, että ihan varmasti tässä vielä vedetään matto jalkojeni alta jollain tavalla. Työtilanne on vakaa, taloudellinen tilanne on vakaa, mielenterveyskin on ajoittaisista itsetunto-ongelmista huolimatta ihan riittävän vakaa. Mikä siis voisi mennä persiilleen? No terveysasiat, esimerkiksi.
Oman terveyden puolesta pelkääminen ja huolehtiminen on perinteisesti ollut minulle todella vierasta. Olen aina ollut täysin terve, ja terveys on oikeastaan iso osa identiteettiäni. Olen ollut jollain tavalla asiasta salaa ylpeäkin, vaikka en teekään terveyteni eteen kovin aktiivisesti mitään. Olen enemmänkin se huoleton boheemityyppi joka syö sohvanpohjalla karkkia, en siis todellakaan mikään vihresmoothieita väsäävä kuntosaliaddikti.
Edellisestä flunssasta on yli neljä vuotta aikaa. Se flunssa osui kesäloman kohdille, edellisen kerran olen ollut sairauden vuoksi töistä pois muistaakseni vuonna 2011. Edellisessä työterveystarkastuksessa viitisen vuotta sitten kokonaiskolesteroli oli alle 3.5, paastoverensokeri kauniisti viitearvojen puolivälissä, maksa-arvot ja verenkuva normaalit (mitä nyt Hb välillä alakantissa), verenpaineet olivat pitkään 115/80 tasoa, nyttemmin valitettavasti hiukan korkeammat, ehkä 130/90. Olen käynyt lääkärissä erilaisten tulehdusten ja pikkuvaivojen vuoksi muutaman kerran koko elämäni aikana, antibioottikuurin olen sairauden vuoksi syönyt kerran elämäni aikana (ja sen lisäksi pari kertaa koiranpuremien vuoksi).
Näistä syistä johtuen en ole koskaan oikein osannut omalla kohdallani ottaa vakavasti puheita ylipainon aiheuttamista terveysriskeistä. Olen kyllä koko elämäni halunnut olla hoikempi, välillä laihduttanut enemmän tai vähemmän onnistuneesti ja poikkeuksetta lihonut kaiken takaisin. Olen myös tiedostanut, että tilastollisesti riskit ovat todellisuutta, tunsin sitten itseni omakohtaisesti kuinka terveeksi tahansa.
Koska olen pessimisti, ajattelen että mikä olisikaan sopivampi hetki hyvän tuurin kääntymiselle kuin tämä ajankohta, jolloin suunnittelen hedelmöityshoitoihin hakeutumista. Varsinkin kun tiedän, että tilastollisten todennäköisyyksien valossa se hyvä tuuri tulee todennäköisesti jossain kohtaa kääntymään, ylipainoon lisääntyvät terveysriskithän nousevat iän myötä. Ja niistä edellisistä labroista on sen viisi vuotta aikaa, ja tässä välillä olen ainakin kolmeen kertaan lihonut ja laihtunut noin 10-20 kilon haarukassa, nyt viimeempänä taas vaihteeksi lihonut.
Olen tietenkin aivan varma, että mikä tahansa ylipainoon liittyvä terveysongelma saisi hedelmöityshoitoklinikan henkilökunnan syynäämään minun kelvollisuuttani hoitojen vastaanottajaksi entistä tarkemmalla sihdillä, ja käytännössä varmaan vaadittaisiin että ongelmaan liittyvien labra-arvojen on normalisoiduttava ennen hoitojen aloitusta. Se on täysin ymmärrettävää, toki arvostan omaani sekä mahdollisen tulevan lapseni terveyttä. Mutta silti haluaisin, että hoidot pystyttäisiin aloittamaan mahdollisimman nopeasti. Ettei mitään ylimääräistä viivytystä kaikkien näiden vuosien päälle tulisi.
Tämä pohdinta on juuri nyt pinnalla, koska kävin pari päivää sitten työterveyshuollon määräaikaislabroissa, ja kuulen niiden tuloksia maanantaina. Jos selviää, että olen sitten edellisten labrojen esimerkiksi sairastunut tietämättäni kakkostyypin diabetekseen, on ihan selvää, että se on hoidettava ja labrojen normalisoiduttava ennen hoitojen aloitusta. Siis sen joka tapauksessa tavoitteena olevan laihdutuksen lisäksi. Ja se taas tarkoittaisi sitä, että hoidot eivät tule alkamaan 2018 alkuvuodesta, jos nyt edes koko seuraavan vuoden aikana. Ja sitä seuraavana vuonna täytänkin jo 35. Pelottaa, että aika käy liian vähiin.
Jännällä tavalla tämä terveysasiakin konkretisoituu ihan uudella tasolla, kun pelissä on oman terveyteni lisäksi mahdollisen tulevan jälkeläisen terveys, sekä toki ylipäätään mahdollisuus saattaa se jälkeläinen alulle. Tavallaan harmittelen sitä, että olen aiemmin suhtautunut ylipainon tuottamiin riskeihin vähän suurpiirteisesti, vaikka olenkin jollain epämääräisen yleisellä tasolla niiden riskien olemassaolon tunnustanut. Mutta nyt, kun ajattelen tätä ruumistani mahdollisena tulevan jälkeläisen elatusastiana, otan terveysasiasta paineita ihan eri tavalla. Varsinkin kun koko oikeuteni yrittää raskautta tulee olemaan minusta riippumattoman terveydenhuollon henkilökunnan arvion varassa.
Minä kyllä uskon siihen, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Sama pätee myös hedelmöityshoitoihin ;) Itselläni tosin oli ennen hoitojen aloitusta paha anemia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Molempien tiedetään vaikuttavan hoitojen onnistumiseen, mutta koska minulla oli molemmat tasapainossa, ei niihin sen kummemmin puututtu. Omalla kohdallani kuitenkin lääkäri selitti, että on kaksi asiaa joihin voin itse vaikuttaa ja edesauttaa hoitojen onnistumista: tupakoinnin lopettaminen ja laihduttaminen. Koska en ole koskaan tupakoinnut, itselleni jäi vain laihduttaminen, vaikka painoni keikkuikin tulloin normaalipainon ylärajassa. Sinnikkäästä yrityksestä huolimatta kuitenkin onnistuin vain lisäämään parilla kilolla painoani. Olin lykkäämässä hoitojen aloitusta juuri sen takia, kunnes päätin, että on niitä lapsia ennenkin ylipainoiset saaneet ;) Itselläni tosiaan tärppäsi kerrasta. Painoa tuli raskauden aikana vain ihan tuhottomasti (lihoin 28 kiloa, josta kolmasosa kyllä lähti viikossa), joten nyt sitten menossa on pudottajaiset, jotta seuraavalle kierrokselle päästäisiin vähän pienemmällä elopainolla. Julkisella kai noissa ollaan tarkempia. Yksityisellä maksavana asiakkaana on enemmän joustovaraa. Tsemppiä siis yritykseen ja rohkeasti vain yhteyttä klinikalle :)
VastaaPoistaNäin minäkin olen kuullut, että yksityisellä ollaan joustavampia. Saa nähdä, mitä minulle sanovat sitten kun asia tulee ajankohtaiseksi. Toivon, että ehtisin lähemmäs 10 kg saada pois ennen ensikäyntiä, senkin jälkeen pudotettavaa jää vielä reilusti...
PoistaPs. Kiva blogi sinulla, tosi hienoa että tämän aiheen tiimoilta löytyy muitakin bloggaajia! Laitan seurantaan :)
Meillä puolison ylipaino ei ollut este hoidoille. Klinikan vaatimus taisi olla, että painoindeksi piti olla alle 35. Keskustelimme asiasta klinikalla ja keskustelu oli tosi asiallista eikä siitä jäänyt mitenkään inhottava olo, vaikka aihe on puolisolle tosi herkkä.
VastaaPoistaMinä olen myös kuullut, että tuollaisella 35 ja jopa lähemmäs 40 olevalla BMI:lla voi päästä yksityisellä puolella hoitoihin. IVF-hoitoon toi 35 taitaa monessa paikkaa olla aika ehdoton raja hyperstimulaatioriskin vuoksi (tai sitten se meni niin, että ne mahdollisen hyperstimulaation seuraukset ovat reilusti ylipainoiselle riskialttiimmat).
PoistaMinulle aihe ei ole sillä tavalla herkkä, ettenkö pystyisi siitä ihan suoraankin keskustelemaan, mutta toki sitä toivoo että asiaa katsottaisiin kokonaisterveyden näkökulmasta eikä vain tuijotettaisi tilastoja ja taulukoita laput silmillä. Siitä tulee inhottava olo, jos tulee tunne että tulee kohdelluksi vain jonain tilastollisena, kävelevänä terveysriskinä, vaikka elämäntavoissa olisi myös paljon hyvinvointia tukevia tekijöitä - esim. minulla tupakoimattomuus ja liikkuminen. Hyvä että teillä oli positiivinen kokemus!