Kummilapsen synttärit. Ihan hel-ve-tisti lapsiperheitä. Aina se tulee jotenkin puun takaa, se ulkopuolisuudentunne. Muistelin näitä samaisia synttäreitä viime vuodelta, silloin olin juuri tavannut Tinderin kautta mielekiintoisen ihmisen enkä suhtautunut perheiden keskellä olemiseen yhtään sellaisella angstilla kuin tavallisesti. Nyt ollaan lähtöpisteessä jälleen senkin asian suhteen. Vaikka olen luopunut parisuhdehaaveesta oikeastaan kokonaan ja se on tuntunut pääasiassa vapauttavalta, tällaisissa tilanteissa se vanha haikeus nostaa aina vähän päätään.
En minä oikeastaan edes haluaisi kumppania. Haluaisin vain, että en olisi niin silmiinpistävän erilainen kuin muut.
Tämän kummilapseni vanhemmat ovat eronneet, ja nyt synttäreillä oli paikalla vain hänen äitinsä puolen suvun väkeä. Laskin, että porukkaa oli ainakin päälle parikymmentä henkilöä. Lapsen äidillä on useampi sisarus, joilla on neli- ja viisihenkiset perheet. Lapsen molemmat äidin puolen isovanhemmat ovat elossa. Lapsella on kaksi sisarusta. Lisäksi hänen äitinsä puolen suvussa on sen verran tiiviit sukulaissuhteet, että paikalla oli myös lapsen äidin serkkuja perheineen.
En voinut olla vertaamatta omaan tilanteeseeni. Jos minulla olisi lapsi, hänen synttäreilleen tulisivat äiti, äidin mies ja veljeni. Sekä kummit. Täytyisi varmaan panostaa kummien valintaan, että saisin lapselle edes jonkinlaisen sosiaalisen verkoston raavittua kasaan. Onneksi minulla sentään on kavereita, vaikka en koskaan ole mikään huippusosiaalinen ollutkaan.
