Poikkeustila

Sen harvan kerran kun elämäni aikana olen seurustellut/ollut tapailusuhteessa, en ole oikein osannut suhtautua asiaan arkipäiväisesti. Niitä tunteita voisi kuvata kaksijakoisiksi. Toisaalta on sellainen olo, että apua maailmassa on virhe, ei näin voi tapahtua minulle. Ja sitten taas toisesta kulmasta katsoen suorastaan ihmettelen sitä, miten tavallista kaikki onkaan. Olen edelleen ihan sama ihminen kuin ennen suhteen alkuakin. Edelleenkin täytyy mennä joka päivä töihin ja kerran kuussa maksaa laskut. Aurinko nousee joka aamu samasta ilmansuunnasta kuin eilenkin. Silti jokaista päivää, tuntia, minuuttia värittää hiljainen tietoisuus siitä, että minun elämässäni on juuri tällä hetkellä Toinen ihminen. Juuri nyt olen pisteessä, jossa minun elämäni voi muuttua ratkaisevasti. Olen ehkä jonkin uuden ja ihanan edessä. Ja ehkä aikaa tämän toisen kanssa on loputtomiin.

Jälkeenpäin, sitten kun minut on taas todettu liian epävarmaksi/ahdistuneeksi/parisuhdekokemattomaksi/muuten vaan Toisen kuvioihin sopimattomaksi, kuvani menneestä ajanjaksosta värittyy entisestään. Se alkaa äkkiä tuntua sadunomaiselta ja lähes myyttiseltä ajanjaksolta, joltakin sellaiselta joka ei järkevästi ajatellen olisi voinutkaan mitenkään jatkua. Sillä eihän minulle tapahdu sellaista. Tuntuu todella oudolta ajatella, miten olen saattanutkaan hetken aikaa kuvitella, että siitä kaikesta voisi seurata pidempi, sitoutunut suhde. Ehkä en ole tosissani koskaan uskonut sellaiseen mahdollisuuteen.

Suhde on minun elämässäni aina harvinainen poikkeustila. Mielessäni olen kuitenkin pohjimmiltaan aina ollut yksin. Jokunen lyhyt suhde ei ole riittänyt karistamaan yksin elävän ihmisen identiteettiä.

Tunne tästä erilaisuudestani voimistui, kun hiljattain tapailin hetken aikaa järkyttävän voimakkaan ihastumisen vallassa ihmistä, joka on tässä suhteessa hyvin toisenlainen kuin minä. Hän on niitä, jotka ovat aina löytäneet seuraa ja suhteita nopeasti. Jos jossain välissä hän on ollutkin vähän aikaa sinkkuna, on silloin vähintään kevyempää sutinaa riittänyt. Kun meidän tapailumme päättyi, meni neljä päivää kun hän oli jo voimakkaasti ihastunut seuraavaan kumppanikandidaattiin. Minulla taas pettymyksestä ylipääsemiseen vierähti koko kesä. Enkä pidä mitenkään todennäköisenä sitä, että vastaavaa salamaniskun lailla kohdalle osuvaa ihastumista tulisi eteen ihan äkkiä uudestaan. Ehkäpä sellainen 3-5 vuotta voisi olla realistinen aika odottaa tässä sinkkupysäkillä seuraavaa junaa, jonka kyydissä saisi taas hetken aikaa olla ja kuvitella, että se kyyti voisi jatkua pidempäänkin. Siinä ajassa ehtiikin sopivasti pyöräyttää yhden lapsen, jos kaikki menee putkeen.

Sanotaan, että ihminen luo ajatuksillaan tulevaisuutta ja saa sitä mitä sisimmässään ehkä tiedostamattaankin tilaa. Jos katsoo minua ja tätä Toista jota tapailin, se tuntuu suorastaan maagisen paikkansapitävältä. Minä en ole koskaan tosissani odottanut löytäväni pidemmäksi aikaa ketään, kun taas tämä Toinen oli niitä, joille on aina ollut itsestäänselvyys, että kumppaneita riittää. Ja kuitenkaan meidän "tasossamme" ei ole minun mielestäni mitään järisyttävän suurta eroa, ellei minun parisuhdekokemattomuuteni sitten ole lyönyt minuun sitä ikuista kelpaamattomuuden leimaa joka loistaa ulospäin ja saa ihmiset karttelemaan minua.

Tiedostan, että minun elämässäni tässä suhdehommassa on jokin kaava. Asettaudun tapailuun ja seurusteluun liian suurin latauksin, katson Sitä Toista henkisesti jotenkin ylöspäin ja yritän kovasti sovittaa itseäni sellaiseen normaalin seurustelevan ihmisen muottiin, vaikka oikeasti olen paniikissa epävarmuudesta. No, sitä epävarmuutta nyt vaan on vaikea välttää, kun on tajunnut alkaa opettelemaan parisuhteiden kiemuroita vasta hiukan kypsemmässä iässä.

Mielelläni tutkisin tätä kaavaa tarkemmin ja opettelisin purkamaan sitä. Harmi vain, että saan siihen aniharvoin tilaisuuksia. Jos nyt edellä kirjoittamastani syntyi vaikutelma, että olen jotenkin epätoivoinen ja ripustaudun vimmaisesti jokaiseen joka sanoo minulle Tinderissä "hei", voinkin seuraavaksi purkaa sen väärinkäsityksen. Suurin osa käymistäni treffeistä päättyy ilman mitään dramatiikkaa siihen, että kumpikaan osapuoli ei kiinnostu syvemmin. Aika monet potentiaaliset treffit olen myös jättänyt käymättä puhtaasti siksi, että en vain viestittelyn perusteella kiinnostu toisesta tarpeeksi. Toistaiseksi toteutuneiden suhdeviritysten kaava on mennyt niin, että Se Toinen on kiinnostunut minusta ensin ja poiminut kuin kypsän omenan, ja sitten helvetti onkin minun päässäni irti. Oma-aloitteisesti olen harrastanut lähinnä heteronaisiin ihastumista.