Joulut. Ne ovat olleet monenlaisia.
Lapsuuden jouluihin ei ole koskaan paluuta, ja muistoissa ne ovat tietenkin täydellisiä (mitä ne eivät tietenkään oikeasti olleet). Aikuisiän joulut ovat olleet ristiriitaisia. Haluaisin kovasti olla jouluihminen, mutta kaikki hössötys menee hukkaan, kun joulua joutuu viettämään vain pienimuotoisesti omien vanhempiensa kanssa. Kuinka mielelläni heräisinkään aattoaamuna omasta talostani rakkaan elämänkumppanin vierestä ja koristelisin aidon joulukuusen yhdessä lasteni kanssa. Jouluruuat olisi väsätty puolison kanssa jo hyvissä ajoin etukäteen, koti siivottu ja koristeltu, illan hämärtyessä muuta sukua saapuisi ehkä paikalle, lapset odottaisivat joulupukkia ja heidän innostustaan seuratessa tuntuisi vähän siltä, kuin saisi jotain niistä lapsuuden jouluista itsekin takaisin. Mutta tämä on vain kaukainen unelma.
Aiemmin syksyllä ehdin jo jotenkin lannistua tästä lapsiasiasta. Tuntui siltä, että mitään ei tapahdu, millään ei ole mitään edellytyksiä tapahtua, enkä jaksa odottaa. Lähestyvä vuodenvaihde muuttaa kuitenkin asetelmia. Jotenkin tuntuu siltä, että ensi vuotta on loputtomasti jäljellä. Sen aikana voi tapahtua mitä vain, minulla on kaikki maailman aika. Oikeasti tietenkin päivät ovat ihan samanlaisia ja vuodenvaihde on vain yhteisesti sovittu rajapyykki. Psykologisesti sillä on kuitenkin iso merkitys. Vähän aikaa sitten tuntui, että kaikki mikä ei tapahdu tänä vuonna, on jossain mittaamattoman kaukana. Nyt ensi vuonna on kuitenkin jo ihan lähellä! Ja ensi vuonna on enemmän aikaa kuin tänä vuonna! Enemmän aikaa tehdä elämäntapamuutosta, enemmän aikaa säästää rahaa. Enemmän aikaa aloittaa yrittäminen.
Teoriassa voisin ensi vuonna tähän aikaan olla jo raskaana.
Käytännössä en usko sen olevan kovin todennäköistä.
Sen toteutuminen vaatisi aika monen todella suuren ja epävarman asian toteutumista:
1) Elämäntapamuutoksen täytyisi onnistua riittävän hyvin riittävän kohtuullisessa ajassa.
2) Taloudellisen tilanteeni täytyisi pysyä hyvänä, ja minun olisi saatava säästöön rahaa.
3) Tielle ei saisi tulla mitään yllättävää terveysongelmaa, elämäntilannemuutosta tai vastaavaa, joka siirtäisi hoitojen aloittamista tai estäisi sen kokonaan.
4) Rahan säästämisen ja pudotettujen kilojen jälkeen yritys olisi saatava käyntiin jouhevasti ilman suurempia viivytyksiä, ja tärpin olisi tultava melko nopeasti.
Näiden kaikkien kohtien toteutuminen olisikin sitten jo neitseelliseen sikiämiseen verrattavissa oleva ihme... Toinen nimeni on muuten Maria, voisikohan se olla hyvä enne?
*) Jos joku säikähti otsikkoa, niin kerrottakoon, että olen ihan vain tavallinen tapakristitty, en siis erityisen tunnustuksellinen sellainen ;) Otsikko oli nyt olevinaan sitä sarkasmia.
Kuule mulla on melkein samat tavoitteet ensi vuotta ajatellen ;) Tai mulla on takarajana elokuu 2018, joten ei siihen jää kuin seitsemän kuukautta aikaa muokata itsensä huippukuntoon ja ryöstää pankki ;) Elokuussa siis lähdetään pakkasesta pikku kakkosta sulattamaan... ja siis tottakai ihmeitä tapahtuu. Niihin pitää yrittää jaksaa uskoa :)
VastaaPoistaMelkein kaikki on oikeasti mahdollista, vaikka lievästi pessimisti olenkin perusluonteeltani!:) Sekin, että sulla olisi jo lapsi ensi jouluna! Näin kävi itselleni kymmenien kilojen ylipainosta huolimatta, kun inssi tehtiin heti seuraavassa kuussa ensikontaktista klinikkaan ja tärppi tuli heti. Pitää vain ensin ottaa yhteys sinne klinikkaan ;) Ei ne klinikoilla mahdottomia vaadi (kyse kuitenkin liiketoiminnasta) ja raha-asiat tuppaa aina järjestymään tavalla tai toisella.
VastaaPoistaMoi! Hyvää tätä vuotta! Toivottavasti jaksat vielä kirjoitella. Mullakin on kyllä välillä ollut pidempiä taukoja, aina ei vain ehdi tai jaksa. Sun juttuja on kuitenkin kiva lukea, toivottavasti niitä tulee jossain vaiheessa lisää.
VastaaPoistaKirjoittaminen on moneen kertaan ollut mielessä, mutta päivitystauko on silti venynyt. En minä täältä kuitenkaan mihinkään katoa! Nyt sain onneksi jotain viimein päivitettyä.
Poista