Pari muuttujaa

Noin kuukausi sitten tein viimein työasioiden suhteen lopullisen päätöksen ja irtisanouduin nykyisestä vakituisesta työpaikastani. Olen töissä vielä kesäkuun loppuun ja siirryn sen jälkeen kokokaan firmaan, jossa nyt teen osa-aikaista työtä. Tässä meidän alalla soteuudistus tulee vaikuttamaan työmahdollisuuksiin todennäköisesti aika paljonkin, joten kieltämättä vähän arveluttaa millainen työtilanteeni parin vuoden kuluttua on. Toisaalta "vanhalla työnantajallani" tulee varmasti aina olemaan tarvetta hyvistä työntekijöistä, joten luotan siihen, että heille pääsee takaisin jos oikein tiukka paikka tulee. Toivottavasti ei tule, en millään haluaisi mennä "uralla" taaksepäin.

Tämän postauksen varsinainen aihe on kuitenkin se, että sain viimein asuntoni myydyksi. Kaupat ovat huomenna, ellei mitään yllättävää satu. Tämän asunnon on oltava tyhjä tuolloin kesäkuun lopussa, jolloin työnikin loppuvat.

Vähän sellainen tyhjän päälle putoava olo.

Ai että missäkö aion asua sitten heinäkuun alusta lähtien? Täytyy sanoa, että pitkän tähtäimen ratkaisusta en tiedä, mutta ensi alkuun muutan mökillemme noin 75 km päähän kaupungista. Aion heinä-elokuun tehdä tuolla nykyisessä sivutoimisessa, tulevassa päätoimisessa työpaikassani aika pientä asiakasmäärää, noin kolme päivää per viikko, ja arvioin että jaksan sen aikaa ajella tuota lähemmäs tunnin työmatkaa suuntaansa. Vastapainoksi saan viettää koko kesän mökillä metsän reunassa, järven rannalla.

Pitkän tähtäimen visiokin on ollut selvillä jo pari vuotta. Ainakin kerran olen siitä tässä blogissa maininnutkin. Haluan siis pienehkön, vanhan talon maaseudulta. Rintamamiestalon tai sotavuosia vanhemman pienen hirsitalon. Tonttia mielellään vähän reilummin. Ei naapureita ihan tontissa kiinni. Toisaalta en halua ihan syrjäänkään, sellainen 15-20 km työmatka sekä sijainti mukavassa kyläyhteisössä olisivat aika jees. Haaveilen kanoista, ehkä joskus kesälampaista (jos sitä maata olisi tarpeeksi tai lisää saisi vuokrattua), isosta aidatusta pihasta koirille, talon pintaremontoimisesta hengittävin materiaalein mahdollisimman paljon vanhaa säästäen, sekä tietenkin kirkkain värein. En koe, että maaseudulla asuminen olisi mahdollisen lapsenkaan kannalta mikään kamala ja kurja vaihtoehto. Olen itse kasvanut peltojen keskellä ja muistan lapsena salaa säälineeni keskutassa asuvia kavereita, joilla oli kauhean pienet pihat ja naapureita kaikkialla ympärillä. 

Vanhan talon ostaminen ei ole aivan yksinkertaista. Sanotaan, että turvallisinta olisi ostaa mahdollisimman alkuperäiskuntoinen, mutta hyvin perushuollettu talo. Sellaisen talon rakenteet ovat helpohkosti tutkittavissa, rakennustapa yksinkertainen ja niin ollen helposti ja edullisesti korjattavissa. Ikäkin kertoo jotain talon elinkelpoisuudesta, sillä jos pahoja rakennusvirheitä olisi aikoinaan tehty, ei esimerkiksi lähemmäs satavuotias talo olisi enää tänä päivänä pystyssä. 

No, tällaisia talojahan ei käytännössä juurikaan ole, varsinkin kun muutkin kriteerit kuten sijainti rajoittavat tarjontaa. Erilaisia peruskorjauksia ja saneerauksia läpikäyneitä taloja on tarjolla sitäkin enemmän. Riskialtteimpia ovat 70-80-lukujen remontit hengittämättömine materiaaleineen, lisäsiipineen ja jälkeenpäin lisättyine saunoineen. Enkä minä toisaalta tiedä, uskaltaisinko remonttitaidottomana ostaa täydellistä peruskorjausta vaativaa taloakaan, varsinkaan kun siihen lapsentekoprosessiinkin saakka pitäisi joskus päästä.

Syyt siihen, miksi haluan nimenomaan vanhan talon, ovat osin ideologisia ja osin tunnelmaan liittyviä. Toisaalta uutta taloa minulla ei olisi varaa rakentaa, eikä joku 80-luvun talo (joka ehkä saattaisi olla uusin mahdollinen johon minulla olisi varaa) olisi yhtään sen turvallisempi vaihtoehto kuin "oikeasti vanhakaan". Kieltämättä minua hiukan pelottaa, miten pystyn minimoimaan talokauppohin liittyvät riskit. Lapsihaavekin vaikuttaa tähän asiaan ja luo jälleen kerran lisää painetta; minulla ei todellakaan olisi varaa tuhlata elämäni viimeisiä hedelmällisiä vuosia mihinkään hometaloriitaan.

Joten paljon muuttujia on taas ilmassa. Sen jälkeen kun varmistui että tälle asunnolle todella löytyi ostaja, on talohaaveiden pohtiminen ja Etuovi.comin selaaminen täyttänyt ajatukseni lähes täysin, ja lapsihaave on taas väliaikaisesti jäänyt vähän taka-alalle. Olen vähän sellainen ihminen, että innostun aina kustakin asiasta kerrallaan aivan täysillä, ja muut asiat saavat siinä kohtaa vähän väistyä. Kieltämättä hiukan ahdistaa, miten onnistun sovittamaan yhteen nämä maallemuutto- ja lapsihaaveeni. Kun yhtälöön lisätään vielä työelämän muutos, tuntuisi jo lottovoitolta jos kaikki nämä asiat menisivät putkeen. Toisaalta taas mitään ei koskaan saa, jos ei uskalla yrittää...