Puolen vuoden kuulumiset

Täällä kaikki on ihan ookoo.

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, mutta en ole ottanut siitä stressiä. Minusta on ollut parempi antaa blogin olla tauolla kuin yrittää väkisin keksiä kirjoitettavaa tai jaaritella toistuvasti samoista aiheista.

Loppukesästä ja alkusyksystä opettelin elämään vanhassa talossa, tein töitä silloin tällöin ja yritin kestää taloudellista stressiä. Jouduin käyttämään edellisen asuntoni myynnistä käteen jääneitä rahoja elämiseen, mikä vähän ahdisti. Jokaista senttiä kun tarvitaan myös talon tuleviin remontteihin. (Ja ettei kenellekään syntyisi harhaluuloja varallisuudestani, mainitsen että minulla on kyllä lainaa tästä uudestakin talosta). Vielä syys-lokakuussa oli epävarmaa, pystynkö elättämään itseni uudella työlläni, vaan täytyykö minun alkaa kysellä keikkahommia entiseltä työnantajalta lisäksi. No, sitten loppusyksymmästä asiakastilanne suorastaan räjähti, ihan kuin jokin tulppa olisi auennut. Tällä hetkellä taloudellisesta toimeentulosta ei ole akuuttia huolta, ja se on vähentänyt stressiä kovasti.

Viihdyn tässä talossa tosi hyvin. Omat haasteensa tässä elämäntavassa on, mutta yritän suhtautua niihin tyynesti ja uskoa, että asioilla on tapana järjestyä. Ensi kesänä pitäisi esimerkiksi tehdä iso jätevesiremontti, enkä ole ihan varma miten hermoni tai pankkitilini selviävät siitä. Mutta tätähän tämä on, en kuvitellutkaan että kaikki olisi yksinkertaista. Vaikka asun haja-asutusalueella, en tunne oloani vuoden pimeimpänä aikanakaan sen yksinäisemmäksi tai kolkommaksi kuin taajaman rivarissa tunsin. Oma rauha on vain positiivinen asia. Toivon, että saisin ensi kesänä hankituksi kanoja ja aloitetuksi viljelyn kasvilavoilla. En tiedä puutarha-asioista yhtään mitään, eläintenhoito on vahvempi puoleni.

Todella pitkään meni niin, että lapsiasia ei ollut juuri ollenkaan mielessä. Yksi syy siihen on varmasti se, että elämässäni tapahtui niin paljon muutoksia lyhyen ajan sisällä. Silloin kun aloitin tämän blogin, haikailin elämääni muutosta monella rintamalla, joka ikinen toivomani asia tuntui olevan jumissa ja olin usein turhautunut. Sellainen elämäntilanne on otollinen haikailulle ja haaveilulle. Sitten kun muutoksia tapahtuu, minä ainakin alan niiden vastapainoksi kaivata rauhaa ja vakautta ja sitä, että asiat olisivat vähän aikaa turvallisia ja muuttumattomia. Pitkin syksyä tilanne oli oikeastaan sellainen, että koko lapsiasian ajattelu olisi korkeintaan herättänyt ahdistusta ja epävarmuutta kaipauksen ja haaveilun sijaan, ja sen vuoksi on ollut rentouttavaa olla välillä haaveilematta.

Aika monilla kavereillani on pieniä lapsia, ja viime syksynä minusta myös välillä tuntui, että kaikki lasten ympärillä pyörivät jutut vähän ärsyttivät. Olen yleensä ollut mielestäni kiinnostunut kavereiden lapsista, mutta nyt välillä oli sellainen olo, että oli ihan poikkeuksellisen kivaa nähdä lapsettomia kavereita. Minä en ole koskaan oikein osannut samaistua siihen, kun monet lapsettomat ihmiset kuvaavat kavereidensa lapsijuttujen tylsyyttä, sillä minun mielestäni lapsista keskusteleminen on aina ollut tosi mielenkiintoista. Mutta nyt tuli ilmeisesti jokin kiintiö senkin suhteen täyteen, ja on varmasti ollut ihan tervettä kokea sekin vaihe.

Jokseenkin aika realistisesti ja suhteellisuudentajuisesti olen viime aikoina osannut ajatella, että lapsen saaminen on kuitenkin vain yksi mahdollinen hyvään ja mielekkääseen elämään kuuluva sisältöasia. Jos en koskaan saa lasta, elämässä voi sitä vastoin olla jotain muuta hyvää. Uskon kyllä, että se epätoivo-vauvakuumekin vielä jossain vaiheessa taas iskee takavasemmalta, mutta nyt on hyvä näin.

Ja vielä vauvakuumeesta käsitteenä. Juuri nyt kirjoittaessani havahduin siihen, että vauvakuumetta minulla ei ole viimeiseen puoleen vuoteen ollut ollenkaan. Niinä hetkinä kun hiukan vaihtelevasti olen viime aikoina miettinyt lapsiasiaa, läsnä on ollut lähinnä toive siitä, että vielä joskus saisin elää lapsiperheen arkea. Silloin kun suunnilleen 25 ikävuodesta lähtien olen ajatellut lapsiasiaa voimakkaammin, ajatukseni ovat useinmiten keskittyneet mielikuviin pienistä vauvoista, raskaana olemisesta, synnyttämisestä ja niin edelleen. Sen sijaan nykyään ajattelen mielikuvissani enemmän elämää hiukan isomman lapsen kanssa. Aika jännä muutos itse asiassa. En ole koskaan aiemmin tietoisesti ajatellut sitä.

Tällä hetkellä on sellainen tunne, että voisin pitkästä aikaa yrittää silloin tällöin päivittää blogia. Muutama aihe pyörii mielessä. En siis ole katoamassa mihinkään.